liittyminen uskovien kasteen ja uskon
tunnustamisen kautta
ei jäsenmaksuja tai kirkollisveroa. Srk:n talous
perustuu vapaaehtoisiin lahjoituksiin
seurakuntaa johtaa vanhimmisto
kaksi palkattua työntekijää kotimaassa
lähetystyötä Ecuadorissa
työmuotoja: pienryhmät, lapsi- ja nuorisotyö,
latinoryhmä, musiikkitoiminta ym.
Pyhä Raamattu on Pyhän Hengen innoituksesta
syntynyt Jumalan sana ja oppimme ainoa perusta.
On yksi, iankaikkinen Jumala kolmessa
persoonassa: Isä ja Poika ja Pyhä Henki. Jumala
on taivaan ja maan luoja.
Jeesus Kristus on Jumalan Poika, joka sikisi
Pyhästä Hengestä, syntyi ihmiseksi neitsyt
Mariasta ja eli synnittömän
elämän opettaen ja tehden tunnustekoja.
Ristinkuolemallaan Jeesus sovitti maailman
synnin, nousi kuolleista ja astui
ylös taivaaseen Isän oikealle puolelle.
Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen ja
yhteyteensä, mutta syntiinlankeemuksessa ihminen
joutui eroon Jumalasta.
Uskomalla Jeesukseen ihminen saa lahjaksi
vanhurskauden ja uudestisyntyy Jumalan lapseksi.
Pyhä Henki herättää ihmisen hengellisesti,
niin että hän voi ottaa vastaan Jumalan
valmistaman pelastuksen,
jolloin Pyhä Henki tulee häneen asumaan. Jeesus
Kristus kastaa uskovan Pyhällä Hengellä, joka
jakaa armolahjoja
seurakunnaan rakentumiseksi niin kuin apostolien
aikana. Uskova on tarkoitettu elämään Pyhän
Hengen täyteydessä
Hengen hedelmää kantaen.
Seurakunta on Kristuksen perustama ja johtama,
apostolien opetukselle rakennettu uskovien
yhteisö.
Kaikki uskovat kaikkialla ja kaikkina aikoina
kuuluvat yhteen ja yhteiseen seurakuntaan, joka
näkyvällä tavalla
ilmenee paikallisseurakuntana. Jeesus Kristus
käski seurakuntaansa tekemään kaikista
kansoista opetuslapsia,
kastamaan ja opettamaan heitä. Seurakunta
muodostaa hengellisen papiston, jonka
tehtävänä on palvella Herraa ja
osoittaa kristillistä rakkautta kaikkia ihmisiä
kohtaan.
Jeesuksen asettama kaste liittyy Jumalan
pelastustyöhön. Kaste toimitetaan uskovalle
Jeesuksen Kristuksen
käskystä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
veteen upottamalla. Kastettu liitetään
paikalliseen seurakuntaan.
Ehtoollinen on Jeesuksen seuraajilleen asettama
muisto- ja yhteysateria, jossa hän on uskon
kautta itse läsnä.
Ehtoollinen julistaa Jeesuksen sovitustyötä ja
on osallisuutta hänen kuolemaansa ja
ylösnousemukseensa.
Kaikki ihmiset kokevat ruumiillisen
ylösnousemuksen. Vanhurskaat nousevat elämän
ylösnousemuksessa ja
jumalattomat tuomion ylösnousemuksessa.
Jeesus Kristus tempaa lupauksensa mukaan
seurakuntansa luokseen, minkä jälkeen hän
tulee kuninkaana
hallitsemaan koko maailmaa. Jumala luo uuden
taivaan ja uuden maan. Tämä on vanhurskaiden
ikuinen osa.
Malmin Saalem ennen ja nyt
Historia
Malmin Saalem -seurakunta on jo 1900-luvun
alkupuolella Malmilla alkaneen hengellisen työn
tulosta.
Joukko seurakuntalaisia rakensi talkootyönä
rukoushuoneen Malmin raitti 26:teen vuonna 1954.
Tuossa puisessa pikkukirkossa kokoonnuttiin 40
vuotta osana Helsingin Saalem-seurakunnan
toimintaa.
Itsenäinen seurakunta perustettiin hyvässä
yhteishengessä "emoseurakunnan" kanssa
vuonna 1993.
Rukoushuone palveli seurakuntaa vuoteen 2003
asti, jolloin se myytiin tontteineen liian pienen
kokonsa ja huonon kuntonsa vuoksi.
Nykytila
Malmin Saalem -seurakunta on
helluntaiseurakunta, joka toimii uusissa tiloissa
Malmin Asematie 3:ssa.
Myös alueen koulujen ja muiden
kokoontumispaikkojen tiloja on vuokrattu
hengellisten tilaisuuksien järjestämiseen.
Seurakunnan tilaisuuksien pääteema on julistaa
Jeesusta Kristusta syntien anteeksiantajana ja
Vapahtajana.
Vuodesta 1998 seurakunnan pastorina on
toiminut Veijo Kähkönen. Vanhimmisto, eli noin
kymmenen miehen tiimi,
johtaa seurakuntaa, jonka toimialueita ovat muun
muassa lapsi- ja nuoristotyö, lähetystyö,
latinoryhmä ja musiikkitoiminta.
Seurakunnan jäsenmäärä on tätä nykyä noin
500.
Tulevaisuus
Malmin Saalem -seurakunnan näkynä on tehdä
kristillistä työtä Malmilla ja palvella alueen
ihmisiä siten,
että mahdollisimman moni voisi löytää avun
Jeesuksesta Kristuksesta, ihmisen ainoasta
Vapahtajasta.
Ajanmukaiset, muunneltavat ja tilavat
toimitilamme palvelevat kasvavaa seurakuntaa.
Haluamme kasvaa hengellisenä yhteisönä
myös niin, että voisimme yhä paremmin ottaa
huomioon toistemme tarpeet.
Haluamme myös rohkaista jokaista jäsentämme
siihen, että hän voisi löytää omat Jumalalta
saamansa lahjat ja palvella
niillä niin seurakuntaa kuin myös muitakin
lähimmäisiään.
Apostolinen uskontunnustus
Minä uskon Jumalaan,
Isään, Kaikkivaltiaaseen,
taivaan ja maan Luojaan,
ja Jeesukseen Kristukseen,
Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme,
joka sikisi Pyhästä Hengestä,
syntyi neitsyt Mariasta,
kärsi Pontius Pilatuksen aikana,
ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin,
astui alas tuonelaan,
nousi kolmantena päivänä kuolleista,
astui ylös taivaisiin,
istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla
puolella
ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja
kuolleita,
ja Pyhään Henkeen,
pyhän yhteisen seurakunnan,
pyhäin yhteyden,
syntien anteeksiantamisen,
ruumiin ylösnousemisen
ja iankaikkisen elämän.
Helluntaiseurakunnan uskon pääkohdat
Pyhä Raamattu on Pyhän Hengen
innoituksesta syntynyt Jumalan sana ja
oppimme ainoa perusta.
On yksi, iankaikkinen Jumala kolmessa
persoonassa: Isä ja Poika ja Pyhä
Henki. Jumala on taivaan ja maan luoja.
Jeesus Kristus on Jumalan Poika, joka
sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi
ihmiseksi neitsyt Mariasta ja eli
synnittömän
elämän opettaen ja tehden tunnustekoja.
Ristinkuolemallaan Jeesus sovitti
maailman synnin, nousi kuolleista ja
astui
ylös taivaaseen Isän oikealle puolelle.
Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen ja
yhteyteensä, mutta syntiinlankeemuksessa
ihminen joutui eroon Jumalasta.
Uskomalla Jeesukseen ihminen saa lahjaksi
vanhurskauden ja uudestisyntyy Jumalan
lapseksi.
Pyhä Henki herättää ihmisen
hengellisesti, niin että hän voi ottaa
vastaan Jumalan valmistaman pelastuksen,
jolloin Pyhä Henki tulee häneen
asumaan. Jeesus Kristus kastaa uskovan
Pyhällä Hengellä, joka jakaa
armolahjoja
seurakunnaan rakentumiseksi niin kuin
apostolien aikana. Uskova on tarkoitettu
elämään Pyhän Hengen täyteydessä
Hengen hedelmää kantaen.
Seurakunta on Kristuksen perustama ja
johtama, apostolien opetukselle
rakennettu uskovien yhteisö.
Kaikki uskovat kaikkialla ja kaikkina
aikoina kuuluvat yhteen ja yhteiseen
seurakuntaan, joka näkyvällä tavalla
ilmenee paikallisseurakuntana. Jeesus
Kristus käski seurakuntaansa tekemään
kaikista kansoista opetuslapsia,
kastamaan ja opettamaan heitä.
Seurakunta muodostaa hengellisen
papiston, jonka tehtävänä on palvella
Herraa ja
osoittaa kristillistä rakkautta kaikkia
ihmisiä kohtaan.
Jeesuksen asettama kaste liittyy Jumalan
pelastustyöhön. Kaste toimitetaan
uskovalle Jeesuksen Kristuksen käskystä
Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
veteen upottamalla. Kastettu liitetään
paikalliseen seurakuntaan.
Ehtoollinen on Jeesuksen seuraajilleen
asettama muisto- ja yhteysateria, jossa
hän on uskon kautta itse läsnä.
Ehtoollinen julistaa Jeesuksen
sovitustyötä ja on osallisuutta hänen
kuolemaansa ja ylösnousemukseensa.
Kaikki ihmiset kokevat ruumiillisen
ylösnousemuksen. Vanhurskaat nousevat
elämän ylösnousemuksessa ja
jumalattomat tuomion ylösnousemuksessa.
Jeesus Kristus tempaa lupauksensa mukaan
seurakuntansa luokseen, minkä jälkeen
hän tulee kuninkaana
hallitsemaan koko maailmaa. Jumala luo
uuden taivaan ja uuden maan. Tämä on
vanhurskaiden ikuinen osa.